Tylsä keskitalvi ja etelärannikon lumikaaos vaan jatkuu. Kävelytiet hohtaa puolimetrisessä hangessa. Meidän kulmilla aurat käyvät, jos käyvät, iltapäivällä. Monena aamuna saa taistella autonsa työpaikalle. Minun aamuni alkaa klo 5.30. Hyvin monena aamuna koirat humpsahtavat jo ovelta hankeen. Hädin tuskin päät näkyvät. Ennen se oli Lulu joka vahvalla ja aika matalalla rintakehällään aurasi väylää. Nyt on Lulu huonommassa kunnossa ja siirtynyt jonon viimeiseksi kun marssitaan väljemmille väylille kotiovelta. Jos siis yksikään auto on vielä lähtenyt, silloin saattaa ajouraa pitkin hieman helpommin kävellä. Mimmu loikkii kevyesti umpihangessa, Toto vahvana poikana auraa polkua minulle, Tarmo seuraa minua koska on laiska ja mukavuudenhaluinen, joten kävelee jalanjäljissä. Lulu on usein aamuisin irrallaan viimeisenä; se ei enää lähde omille teilleen umpilumessa. Ja harvoin meitä kukaan vastaan tuohon epäinhimmilliseen aikaan tuleekaan.
Umpilumessakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita saattaa tapahtua. Kuten viime talvena. Jänikset ja rusakot, joita täällä on ennemmän kun riittävästi eivätkä juurikaan välitä koirista, ovat liikkellä juuri samaan aikaan kun minä koirineni. Lunta oli kapean tallatun polun varrella reilusti yli polven. Ja aika luikasta myös. Toto haistoi jäljen ja katselin eteenpäin että missä niitä taas luuraa. Samalla hetkellä metsäjänis ryntää kuusen alta ja lähtee pinkomaan. Sen hermo petti luultavasti Toton viritellessä jo bassetin omistajien tuntemaa epätoivoista huutoa. Toto repäisi taluttimen kädestä, kaaduin mahalleni hankeen. Lulu ja Tarmo alkoivat reuhtoa ja huutaa, Toto painaa ajohuudolla jo kymmenien metrien päässä. Siinä vaiheessa eivät käskyt, kirosanat tai päällään seisominenkaan enää auta. Se meni, ääni kuului kaukaisuudesta. Kello on kuusi aamulla, umpipimeää ja rivi-sekä omakotitaloja tiheässä ympärillä. Minä karjun, koirat kiljuu. Olen aivan varma että lamppuja alkaa syttyä siellä ja täällä. Perässä ei kannata juosta, eikä siinä hangessa mitenkään kovaa olisi edes päässyt. Olin jo epätoivoinen, lähinnä siitä systä että Länsiväylä ei ole kaukana ja liikenne on siellä yötä päivää kova. Jäin odottamaan, itku ei ollut kaukana.
Hetken kuluttua Toton ääni koveni, se lähestyi. Lopulta ilmestyy jänis samaa polkua kohti. Tällöin vaivoin hiljennetyt kaksi remmin nokassa saivat uutta intoa. Jänis kaartoi ohi jonkusen metrin päästä ja Toto tulee suoraan kohti- ei kuuntele- ei hiljennä. Syöksyin kun käsipallonpelaaja hankeen ja sain kopin. Voin vannoa että Toto nauroi suu korvasta korvaan. Tarmo purki turhautumistaan siihen, läheltä piti etteivät koirat vielä alkaneet tappelemaan.
Keräsin taluttimet ja hiippailin kotiin päin. Olen varma että monen ikkunan takana oli kiukkuisia ihmsiä. Kuten tiedätte; bassetin ääni on aika ....omanlaisensa ja kuuluva....
Ton olisin halunnut nähdä : )
VastaaPoista